kimpale - since 1995



Kimpale > purkki > Päivän sana

Päivän sana

5/10 kynttiläkynttilä 17. sunnuntai helluntaista: Jeesus antaa elämän.

Vanhan testamentin teksti

Herra, sinä valmistat meille rauhan.
Myös se on sinun tekoasi,
niin kuin kaikki mitä me olemme saaneet aikaan.
Herra, meidän Jumalamme,
meitä ovat vallinneet toiset herrat, et sinä.
Nyt vain sinun nimesi on huulillamme.
He ovat kuolleet, eivät herää eloon,
nuo mahtajat eivät nouse manalta,
sillä sinä olet vaatinut heidät tilille
ja tuhonnut heidät
ja pyyhkinyt pois heidän muistonsa.
    Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon,
heidän ruumiinsa nousevat ylös.
Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa!
Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan,
ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.

Jes. 26: 12-14, 19

Evankeliumi

Jeesus sanoi juutalaisille:
    "Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo."

Joh. 5: 19-21
muokattu viimeksi 4/11 2023