kimpale - since 1995



Kimpale > purkki > Päivän sana

Päivän sana

14/7 kynttiläkynttilä Palmusunnuntai: Kunnian kuninkaan alennustie.

Vanhan testamentin teksti

Herra, minun Jumalani,
on antanut minulle taitavan kielen,
niin että voin sanalla rohkaista uupunutta.
Aamu aamulta hän herättää minut,
herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin.
Herra avasi minun korvani,
ja minä tottelin,
en väistänyt tehtävääni.
Minä tarjosin selkäni lyötäväksi
ja poskieni parran revittäväksi,
en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä.
Herra, minun Jumalani, auttaa minua,
siksi en pelkää häväistystä.
Olen kovettanut kasvoni piikiven kaltaisiksi.
Minä tiedän, etten jää häpeääni,
sillä hän on lähellä, hän osoittaa syyttömyyteni
- kuka voisi minua syyttää!
Asettukaamme siis käymään oikeutta.
Tahtooko joku ajaa kannetta minua vastaan?
Astukoon hän esiin!
Herra, minun Jumalani, on minun auttajani.
Kuka voisi osoittaa minut syylliseksi?
Nuo kaikki häviävät
kuin vaate, jonka koi syö.
    Se teistä, joka pelkää Jumalaa,
kuulkoon Herran palvelijan sanaa.
Joka kulkee syvällä pimeydessä
ilman valoa,
luottakoon Herran nimeen
ja turvautukoon Jumalaan.

Jes. 50: 4-10

Evankeliumi

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan."
    Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.
    (Kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa kaupunkiin, hänen tuli nälkä. Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: "Ikinä et enää tee hedelmää." Siinä samassa viikunapuu kuivettui.
    Kun opetuslapset sen näkivät, he hämmästyivät ja sanoivat: "Kuinka tuo puu noin äkkiä kuivettui?" Jeesus vastasi: "Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', ja niin tapahtuisi. Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.")

Matt. 21: 12-17 (18-22)
muokattu viimeksi 4/11 2023