kimpale - since 1995



Kimpale > purkki > Päivän sana

Päivän sana

28/7 Pitkäperjantai: Jumalan Karitsa.

Vanhan testamentin teksti

Kuka uskoo meidän sanomamme?
Kuka ymmärtää Herran käsivarren voiman?
    Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso,
kuin vesa kuivasta maasta.
Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta,
jota olisimme ihaillen katselleet,
ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.
Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma,
kipujen mies, sairauden tuttava,
josta kaikki käänsivät katseensa pois.
Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.
    Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme,
otti taakakseen meidän sairautemme.
Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta,
luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet
ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.
Hän kärsi rangaistuksen,
jotta meillä olisi rauha,
hänen haavojensa hinnalla
me olemme parantuneet.
Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat,
jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan
hänen kannettavakseen.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen,
ei hän suutansa avannut.
Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,
niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,
ei hänkään suutansa avannut.
Hänet vangittiin, tuomittiin ja vietiin pois
- kuka hänen kansastaan siitä välitti?
Hänet syöstiin pois elävien maasta,
hänet lyötiin hengiltä kansansa rikkomusten tähden.
Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon.
Rikkaan haudassa hän sai leposijansa.
Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä,
eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.
    Herra näki hyväksi,
että hänet ruhjottiin,
että hänet lävistettiin.
Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi,
hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan,
ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon,
ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet.
Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi monet,
heidän pahat tekonsa hän kantaa.
Minä annan hänelle paikan suurten joukossa,
hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa,
koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi
ja hänet luettiin rikollisten joukkoon.
Hän otti kantaakseen monien synnit,
hän pyysi pahantekijöilleen armoa.

Jes. 53

Evankeliumi

Kun he tulivat paikkaan, jota kutsutaan Golgataksi, Pääkallonpaikaksi, he tarjosivat Jeesukselle juotavaksi viiniä, johon oli sekoitettu sappea. Hän maistoi sitä, mutta ei halunnut juoda.
    Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa. Sitten he jäivät sinne istumaan ja vartioivat häntä. Hänen päänsä yläpuolelle he kiinnittivät kirjoituksen, josta kävi ilmi hänen tuomionsa syy: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas." Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen.
    Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: "Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!" Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: "Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan - pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika." Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.
    Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat siellä olevista sanoivat: "Hän huutaa Eliaa." Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. Toiset sanoivat: "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen." Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
    Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.
    Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!"

Matt. 27: 33-54
muokattu viimeksi 4/11 2023