kimpale - since 1995



Kimpale > lautapelit > Awale

Awale

Awale kuuluu mancala-pelien perheeseen. Mancala-pelejä pelataan kymmenillä eri nimillä kymmeninä eri versioina. Perusidea on kaikissa näissä peleissä sama, mutta sääntöjen yksityiskohdat vaihtelevat. Awale tunnetaan myös nimillä wari, oware ja awari.

Useimmat mancala-pelit ovat kahden pelaajan pelejä. Niitä pelataan laudalla, johon on koverrettu pelikuppeja kahteen, kolmeen tai neljään riviin. Pelilauta voidaan tarvittaessa korvata maahan painetuilla kuopilla. Pelinappuloina käytetään siemeniä, papuja, pähkinöitä tai kiviä, jotka asetellaan pelin alussa laudan kuppeihin. Pelaajat kylvävät vuorotellen pelinappuloita uudestaan kuppeihin tiettyjen sääntöjen mukaisesti ja koittavat saada kerättyä itselleen enemmän nappuloita kuin vastapelaaja.

Mancala-pelit ovat ikivanhoja ja lienevät lähtöisin Punaisenmeren alueelta. Egyptistä on löydetty lähes 3500 vuotta vanhoja mancala-lautoja. Nykyisin mancala-pelejä pelataan ympäri Afrikkaa, ja vähitellen pelit ovat tulleet tunnetuiksi muuallakin maailmassa.

Awale lienee mancala-peleistä laajimmalle levinnyt ja parhaiten aikuiseen mittelöön sopiva. Se on monivivahteinen, strategisesti rikas ja mainiota älyllistä haasteikkuutta tarjoava peli. Kuitenkin awalen säännöt ovat yksinkertaiset ja selkeät. Awale on sosiaalinen kaksinpeli - se houkuttelee myös katsojia osallistumaan peliin kommentoiden ja pohtien. Awale on Ghanan kansallispeli, ja siellä sitä pelataan nimellä oware. Tässä esitellyt säännnöt seuraavat abapa-variaatiota, jota käytetään myös kansainvälisissä turnauksissa.

Pelivälineet

Awale-laudan voi näppärästi askarrella itse. Sopivaan laudanpätkään koverretaan pelikupit kahteen riviin, kuusi kuppia kummassakin rivissä. Kuppeja on siis yhteensä kaksitoista. Lauta voi olla kooltaan esimerkiksi 45 x 16 cm; laudan paksuus saa olla kolmatta senttiä. Kuppien halkaisija voisi tällöin olla 6½ cm ja syvyys suunnilleen sentin. Taltalla nakuttelun jälkeen laudan reunat pyöristetään ja sen pinta hiotaan. Laudan voi halutessaan lakata tai petsata sopivan sävyiseksi.

awale-lauta
alkuasetelma pelilaudalla

Pelilaudan lisäksi tarvitaan 48 pyöreähköä, litteähköä, suunnilleen yhtä tummaa ja halkaisijaltaan parin sentin kokoista pelinappulaa. Mustat go-kivet sopivat pelinappuloiksi erittäin hyvin. Niiden puuttuessa voidaan käyttää esimerkiksi nappeja, pähkinöitä, vesimelonin siemeniä tai jotain muuta käteen sopivaa.

Säännöt

Pelin alussa kivet laitetaan pelilaudalle siten, että jokaiseen kuppiin tulee neljä kiveä. Pelin aloittaja arvotaan. Aloittaja poimii käteensä kaikki kivet valitsemastaan kupista itseään lähinnä olevalta pelilaudan puoliskolta ja kylvää ne yksitellen vastapäivään pelilaudan muihin kuppeihin. Valitussa kupissa tulee olla vähintään yksi kivi. Ensimmäinen kylvetty kivi pudotetaan poimintakuppia seuraavaan kuppiin, toinen sitä seuraavaan ja niin edelleen. Sitten on toisen pelaajan vuoro toimia vastaavasti. Näin edetään vuoron perään. Mikäli pelaajan valitsemassa kupissa on enemmän kuin 11 kiveä, jatkuu kylvö yli pelilautakierroksen. Poimintakuppiin ei kuitenkaan kylvetä koskaan, vaan kylvössä hypätään sen yli.

Jos pelaajan viimeinen kylvetty kivi osuu vastapelaajan puolelle sellaiseen kuppiin, jossa on kylvön jälkeen kaksi tai kolme kiveä, poimii pelaaja kupin kaikki kivet itselleen. Mikäli näin käy, ja myös edeltävä kuppi on vastapelaajan puolella ja siinä on kaksi tai kolme kiveä, saa pelaaja nekin. Ja jos näin käy, niin tarkastellaan vastaavasti sitä edeltävää kuppia, ja niin edelleen.

Peli loppuu, kun jompikumpi pelaajista on kerännyt itselleen vähintään 25 kiveä, tai kun jompikumpi pelaajista ei pysty vuorollaan siirtämään, eli kaikki hänen pelilaudan puoliskonsa kupit ovat tyhjiä. Tällöin kumpikin pelaaja kerää itselleen kivet omalta pelilaudan puoliskoltaan ja pisteet lasketaan. Vastapelaajaa ei kuitenkaan saa näännyttää nälkään, eli mikäli pelaaja voi omalla vuorollaan pelata vastapelaajan tyhjälle pelilaudan puoliskolle kiviä, hänen on niin tehtävä. Samoin on kiellettyä syödä vastapelaajan pelilaudan puoliskoa tyhjäksi. Mikäli tällainen tilanne pelissä on vaarassa ilmetä, saa kyseisen siirron tehdä, mutta syönti jätetään kokonaan tekemättä.

Peli päättyy myös, jos laudalla on jäljellä hyvin vähän kiviä ja peli vaikuttaa jumiintuneelta. Tällöin pelaajien yhteisestä päätöksestä kumpikin saa kivet omalta pelilaudan puoliskoltaan.

Pistelaskun jälkeen suoritetaan uusi arvonta, kivet asetetaan laudalle ja aloitetaan uusi peli. Pelejä voi kytkeä toisiinsa esimerkiksi siten, että voittaja saa pisteen jokaisesta kivestä, joka ylittää määrän 24, ja pelejä pelataan ennalta sovittuun pistemäärään saakka.

muokattu viimeksi 20/3 2017