Go
Go eli weiqi on kiehtova kaksinpeli, jonka pelaaminen tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa ikivanhaan itämaiseen kulttuuriin. Go syntyi nelisentuhatta vuotta sitten Kiinassa, jossa se tunnetaan nimellä weiqi. Sieltä se levisi ensin Koreaan ja sitten Japaniin. Nykyisin peli on erittäin suosittu Kaukoidässä: harrastajia on miljoonia ja ammattilaisia satoja.
Pelivälineet
Pelilauta on tavallisesti puuta, ja siihen on piirretty yhdeksäntoista pysty- ja yhdeksäntoista vaakaviivan muodostama ristikko. Viivat muodostavat kaikkiaan 361 leikkauspistettä, joista yhdeksän on merkitty tasoituspisteiksi. Pelinappuloita kutsutaan kiviksi. Mustat kivet on perinteisesti valmistettu liuskekivestä ja valkoiset simpukankuoresta, mutta tavallisemmin käytetään lasikiviä. Pelivälineiksi varataan 181 mustaa ja 180 valkoista kiveä, joita säilytetään puusta koverretuissa tai ruo'oista punotuissa rasioissa. Tosin pienemmälläkin kivimäärällä yleensä pärjää.
tilanne pelin alkuvaiheessa
Harjoitusvaiheessa, eli muutaman kymmenen ensimmäisen pelin aikana, kannattaa käyttää 9 x 9 viivan lautaa, jolloin tarvitaan korkeintaan 41 mustaa ja 40 valkoista kiveä. Pienellä laudalla peleistä tulee helpommin hallittavia ja lyhyempiä. Tämän sivun peliesimerkeissä on vaivan säästämiseksi käytetty 7 x 7 viivan lautaa.
Perinteinen japanilainen go-lauta, goban, on pituudeltaan 1,5 shakua ja leveydeltään 1,4 shakua (454,5 mm x 424,2 mm), ja laudan paksuus on 0,5 shakua (151,5 mm). Peliruudukon pystyviivojen etäisyys on 22 mm ja vaakaviivojen etäisyys 23,7 mm. Viivojen paksuus on 1 mm, ja tasoituskivien paikkoja merkitsevien ympyröiden halkaisija on 4 mm. Pelilauta on umpipuuta. Se on koristettu alapuolelta pyramidimaisella koverruksella ja varustettu koristeellisiksi leikatuilla kuusikulmaisilla jaloilla. Pelaajat istuvat matoilla lattialla.
Go-kivien standardoitu leveys on 22 mm +/- 1 mm. Kivien paksuus vaihtelee; usein suositaan 8 - 10 mm paksuutta. Valkoiset tehdään hieman mustia pienemmiksi, jotta optinen harha, joka saa vaalean näyttämään tummaa suuremmalta, ei häiritsisi. Kivet kannattaa ostaa, mutta laudan voi helposti nikkaroida itse.
Laudan valmistaminen
Lauta kannattaa tehdä suorasyisestä umpipuusta. Riittävän leveät jalopuulankun kappaleet ovat kalliita, joten tavallisesti tyydytään osista liimattuun lautaan. Kotimaisista puista esimerkiksi koivu ja oksaton kuusi ovat syyrakenteeltaan kauniita, joskin niitä joutuu pintakäsittelyvaiheessa hieman tummentamaan. Tavallinen mäntyinen liimapuulevy on helppo ja toimiva vaihtoehto, jos oksien ei anna häiritä. Mänty tummenee valossa vähitellen kauniin kullankeltaiseksi.
Pöydällä käytettävän pelilaudan paksuus on yleensä 20 - 50 mm. Lauta tehdään tavallisesti yksinkertaisen pelkistetyksi. Puun syyt kulkevat suorina viivoina pelaajasta toiseen. Syykuvion ja puun värityksen tulee olla hillitty ja peliruudukkoa ja kiviä esille tuova. Peliruudukon ruuduista ei estetiikan vuoksi piirretä neliöitä, vaan suorakulmioita.
Klassisia mittoja käyttäen laudan reunuksiksi, eli ruudukon reunan ja puun reunan välisiksi etäisyyksiksi, tulee päädyissä 13,95 mm ja sivuilla 14,1 mm. Alkuharjoitteluun ja pikapeleihin sopiva 9 x 9 viivan lauta on kooltaan 217,6 x 204 mm, jos reunukset pyöristetään 14 mm:iin molemmissa suunnissa. 13 x 13 viivan lauta on kooltaan 312,4 x 292 mm samoin pyöristyksin.
Liimapuulevystä valmistettu tai itse liimattu lauta-aihio sahataan sopivaan kokoon jättäen puolentoista millin hiontavarat joka puolelle. Lauta hiotaan sileäksi joka puolelta, ja reunat pyöristetään kevyesti. Ruudukko kannattaa piirtää ensimmäisen pintakäsittelykerroksen päälle, ettei puu ime tussia syysuunnassa sisäänsä. Harjoituspaloilla kannattaa kokeilla aiotun pintakäsittelyn ja viivatussin yhteensopivuutta.
Viivojen paikat merkitään laudan pintaan lyijykynällä. Varsinainen ruudukko piirretään teräsviivaimen ja 1 mm levyisen markkeritussin avulla. Tasoituspisteistä saa siistit ympyrämallineen avulla. Päällimmäinen pintakäsittelykerros tulee ruudukon päälle. Vahaus ja himmeäpintainen lakkaus ovat toimivia vaihtoehtoja molemmat.
Pelin kulku
Pelissä on tavoitteena alueen valtaaminen pelilaudalta. Alueiksi nimitetään samanvärisillä kivillä reunustettuja tai ympäröityjä tyhjien leikkauspisteiden muodostamia pelilaudan osia. Vastapelaajan kiviä voi myös syödä saartamalla ne omilla kivillä. Syönti ei kuitenkaan ole päätarkoitus, vaan keino alueen valtaamiseen.
Pelin alussa lauta on tyhjä. Toinen pelaaja saa mustat kivet, toinen valkeat; mustilla pelaava aloittaa. Kiviä laitetaan pelilaudalle vuorotellen yksi kerrallaan viivojen leikkauspisteisiin. Vuoron saa halutessaan jättää väliin. Kiven saa laittaa mihin tahansa vapaana olevaan pisteeseen jäljempänä mainittavin poikkeuksin. Kiviä ei siirrellä. Peli päättyy, kun kumpikaan pelaaja ei enää halua laittaa kiviä laudalle.
Alussa haetaan vaikutusvaltaa laudan eri osissa, eikä vielä keskitytä varmojen alueiden saamiseen. Vähitellen kiviketjut tihenevät, ja lauta täyttyy hyökkäyksen ja puolustuksen historiasta. Lopulta alueiden jakautuminen pelaajien kesken on määritelty laudan kaikissa osissa.
Ryhmät ja vapaudet
vapaudet
Pelilaudan viivojen suuntaisesti toisissaan kiinni olevat kivet muodostavat ryhmän. Ryhmät voivat olla kooltaan ja muodoltaan hyvinkin erilaisia. Kiven tai ryhmän yhteyksiä viereisiin tyhjiin pisteisiin pelilaudan viivojen suuntaisesti nimitetään vapauksiksi.
Laudan keskiosassa olevalla yksinäisellä kivellä on neljä vapautta, reunassa olevalla kolme ja nurkassa kaksi. Viereisessä kuvassa mustien kivien ja ryhmien vapaudet on merkitty punaisin pilkuin.
Jos ryhmän vapaudet loppuvat, se syödään eli poistetaan laudalta. Syötyjä kiviä sanotaan vangeiksi. Kiven tai ryhmän, jolla on vain yksi vapaus jäljellä, sanotaan olevan uhattuna eli atarissa, sillä se voi tulla vastapelaajan seuraavalla vuorolla syödyksi. Kuvassa vasemmassa reunassa oleva kahden mustan kiven ryhmä ja sen lähellä oleva yksittäinen kivi ovat molemmat atarissa.
eläviä ryhmiä
Ryhmää kutsutaan eläväksi, jos vastapelaaja ei pysty syömään sitä. Elävällä ryhmällä on - tai se kykenee muodostamaan - vähintään kaksi silmää. Silmällä tarkoitetaan ryhmän sisäistä tyhjää pistettä. Muita ryhmiä kutsutaan kuolleiksi. Molemmat mustat ryhmät kuvassa ovat eläviä, samoin kaikki valkoiset kivet niiden välissä.
Selvästi kuollutta ryhmää tai kiveä ei tarvitse syödä, vaan sitä voidaan nimittää vangituksi ilmankin. Mikäli ryhmän elävyydestä on erimielisyyttä, tulee asia ratkaista pelaamalla.
Itsemurhakielto: kiveä ei saa laittaa paikkaan, jossa sillä ei ole lainkaan vapauksia, jos sille ei välittömästi synny uusia vapauksia vastustajan kivien syömisen myötä.
Ko ja seki
ko
Ko-sääntö: kiveä ei saa pelata niin, että aiempi koko laudan tilanne toistuisi. Jos valkoinen pelaa merkittyyn kohtaan aloittaen kon, musta ei saa heti perään syödä takaisin, vaan hänen on ensin pelattava jonnekin muualle. Tämä antaa valkoiselle tilaisuuden kytkeä kivensä.
seki
Pelattu kivi, joka vaatii pelikumppanilta suoraa vastausta, on nimeltään sente. Tämän vastakohta, eli kivi, joka ei vaadi välittömiä toimenpiteitä, on gote. Sente-kivien pelaaminen on tavallisesti kannattavampaa, koska tällöin aloite säilyy itsellä.
Toisinaan pelissä syntyy tilanteita, joissa eriväristen ryhmien väliin jää yhteisiä vapauksia. Kun kumpikaan pelaaja ei voi hyökätä toisen kivien kimppuun vaarantamatta omiaan, syntyy seki. Esimerkiksi kuvassa merkittyjä risteyskohtia ympäröivät kivet elävät, mutta kumpikaan ei saa alueesta pisteitä.
Pistelasku
alueet
Pelin lopussa tulee täyttää alueiden väliin mahdollisesti jäävät puolueettomat risteyskohdat eli dame-pisteet, jotka eivät vaikuta pelin lopputulokseen. Molempien jätettyä vuoron väliin syömättömät vangit poistetaan laudalta ja pisteet lasketaan. Pelin voittaa se, jolla on enemmän aluetta ja vankeja yhteenlaskettuna. Jokainen oman alueen tyhjä leikkauspiste tuo yhden pisteen, samoin jokainen vangittu vastapelaajan kivi.
Tavallisesti pistelasku toteutetaan niin, että vangitut kivet sijoitetaan vastapelaajan alueelle sitä pienentämään, minkä jälkeen alueet lasketaan. Tässä mustalla on 10 pistettä ja valkoisella 13.
Kivien loppuminen ei saa vaikuttaa pelin kulkuun, vaan niitä tulee tarpeen vaatiessa järjestää lisää.
Tasoitukset
Gossa on sisäänrakennettu tasoitusjärjestelmä, joka mahdollistaa sen, että hyvinkin eritasoiset pelaajat voivat pelata keskenään molemmille haastavia pelejä. Tavallisesti heikompi pelaa mustilla, jolloin hän saa aloituksesta pienen edun puolelleen. Mikäli tämä ei riitä, voi musta sijoittaa laudalle pelin alussa kahdesta yhdeksään kiveä tiettyihin tasoituspisteisiin, ja valkoinen aloittaa.
Samantasoisten pelaajien välillä täysikokoisella laudalla pelattaessa valkoisen saamaan pistemäärään lisätään 5½ pistettä, jolla tasataan aloituksesta koitunut etu. Tätä kutsutaan komiksi.
Lopuksi
Gon säännöt ovat yksinkertaiset ja selkeät, ja ne jättävät tilaa erittäin moni-ilmeisille pelitilanteille. Tämä aiheuttaa lievää hankaluutta pelin opetteluvaiheessa. Alussa on vaikea hahmottaa, minne on syntymässä kenenkin aluetta, milloin alue on varmaa ja koska pelaaminen kannattaa lopettaa. Ylipuolustaminenhan pienentää omaa aluetta, ja voimattomat hyökkäykset tuovat vastapelaajalle lisää vankeja. Vanhan go-sanonnan mukaan ensimmäiset sata peliä kannattaa hävitä mahdollisimman nopeasti.
Gosta on olemassa hyödyllisiä harjoituskirjoja ja tietokoneohjelmia, mutta mikään ei voita pelaamista jonkun peliä jo jotenkuten hallitsevan ihmisen kanssa. Sinnikkyys johtaa alkuvaikeuksien yli, ja gon pelillinen rikkaus palkitsee vaivannäön.
muokattu viimeksi 20/3 2017
