Ukk-puisto X
Urho Kekkosen kansallispuisto Kiilopäältä syyskuussa 2015
- mukana minä
Vaelluskartat: Sompio - Kiilopää 1:50 000 ja Sokosti - Suomujoki 1:50 000 - Genimap
Reitti
Kiilopää - Rautuvankanoja - Kutturapäät - Lankojärvi - Keinovankka
Keinovankka - Sotavaaranoja - Seisomakivenselkä - Sarvijoki
Sarvijoki - Sotavaaranoja - Porttikoski - Lankojärvi - Rautuoja - Suomujoen latva
Suomujoen latva - Sivakkalaakso - Kiilopää
Matkakertomus
Torstai
Torstai oli ajopäivä. Lounaan jälkeen lähdin pohjoista kohti aurinkoisessa säässä. Matkaa riitti illan pimenemiseen asti. Lopulta olin Kiilopäällä, joka oli kovasti vilkastunut sitten viime käynnin. Entinen tunturikeskuksen parkkipaikka oli muuttunut peräti maksulliseksi.
Revontulet olivat sattumalta upeimmillaan juuri silloin, kun menin niitä katsomaan. Varttitunnin juhlava näytös aivan pään päällä ja molemmille puolille taivaan poikki. Aaltoilevia pilareita, sykkivä keskitaivaan keskus ja kuin valtavat linnunsiivet. Hämmästyttävä ja ennenkokematon näky.
Perjantai
Aamun valjettua lähdin liikkeelle selvästi ennen auringonnousua. Parikymmentä kiloa rinkkaa selkään ja ylös Kiilopään pohjoispuoleisille rinteille. Ruska oli maassa mukavasti aluillaan, puussa jo pitkällä. Avaruutta ja aurinkoista säätä.
Rautuvankanojan Niilanpään puoleisen haaran varrella söin aamiaista, sitten kuljin Rautuvankanojan yli ja kapusin ylös Kutturapäille. Ylhäällä tallustin tasaista, vaivatonta ja ihastuttavan kaunista tunturipaljakkaa. Näkyvyyttä riitti loputtoman kauas, täysin pilvetöntä taivasta ja lämmintä. Mieleenpainuvia taukoja. Ei ketään missään.
Lopulta laskeuduin alas ennen Lankopäätä polulle, joka oli vahva vain kartassa. Kiemurtelua ja virtaavan veden löydyttyä lounasta. Poukkoilin alemmas oikoteitä kierrellen, ja päädyin Suomujoelle Lankojärven pohjoispuolella. Kävelin polkua koilliseen ja etsiskelin miellyttävää telttapaikkaa. Sopiva löytyi vastarannalta, joten uskaltauduin kahlaamaan matalassa mutta hyisessä vedessä Keinovankan nuotiopaikalle.
Teltta pystyyn ja päivällistä, sitten telttaan lepäämään piiloon ötököiltä. Illan viiletessä polttiaiset poistuivat. Ihastelin avointa tähtitaivasta ja hillittyjä revontulia. Nuotio jäi sytyttämättä, kun piti päästä nukkumaan.
Lauantai
Aamulla ulkoteltta oli märkä molemmin puolin, vaikka ei ollut satanutkaan. Pyykkinarulla teltta kuivumaan tuuleen ja auringonpaisteeseen.
Aamiaisen jälkeen oli jatkoreitti selvillä. Suuntasin metsään pois poluilta länteen Peurapään pohjoispuolisille alarinteille. Enimmäkseen helppokulkuista ja mukavaa maastoa. Lopulta löytyi Sotavaaranoja. Sen vartta kuljin kaakkoon joen haarautumiseen asti, josta joki oli hyvä ylittää.
Tallasin polkuja kohti Maantiekurua, sitten poikkesin pois polulta ja kapusin rinnettä viistoon ylös Seisomakivenselälle. Taas yksi kuvankaunis taukopaikka valtavine maisemineen. Kirkkaan tummanpunainen suikerolilja kasvoi aivan upeina läiskinä vihreän ja oranssin keskellä. Miten voivatkin niin kirkkaat värit sointua niin hyvin yhteen.
Laskeuduin alas rinnettä Pälkkimäpäältä tulevan haaran varteen myöhäiselle lounaalle. Lounaan jälkeen oli jäljellä enää pikkumatka Sarvijoen latvahaaran alkuun hienolle telttapaikalle. Pistin leirin pystyyn. Oleilua, kuljeskelua, auringon laskua ja illallista. Lopulta katselin tähtitaivasta ja aika olemattomia revontulia. Vaatimustaso näköjään nousee salamannopeasti... Yö oli paras tähän mennessä unen kannalta.
Sunnuntai
Aamiaisen jälkeen alkoi paluumatka. Aamun pilvet alkoivat hälvetä nopeasti. Kiipesin Seisomakivenselän yli, laskeuduin alas Maantiekuruun ja kuljin jokivarren polkua joutuisaan. Tapasin ensimmäiset ihmiset yli kahden vuorokauden tauon jälkeen, enkä edes säikähtänyt. Harhauduin jatkamaan Maanitekurun polkua pohjoiseen, joten jouduin korjaamaan kurssia metsän läpi luoteeseen ja länteen.
Päädyin suunnitellusti Sotavaaranojan nuotiopaikalle ja ylitin joen siltaa pitkin kosken kalliokapeikossa. Jatkoin taas metsään ja tunturinjuuren kautta oikaisten Suomujoen varren polulle.
Porttikoskella ylitin joen, ja nautiskelin lounaasta. Ihmisiä näkyi aina välillä. Lounaan jälkeen jatkoin Suomujoen vartta Lankojärvelle. Polttiaiset pitivät tauot lyhyinä. Tuvalla oli pariskunta lehmän kokoisen meluisan koiransa kanssa, mutta en olisi jäänyt sinne muutenkaan. Ehkä.
Laskeskelin, että maksimissaan kolme tuntia näkee vielä kävellä, ja mietin, riittääkö puhti niin kauan. Rautuojan varren polku oli rällätty mönkijöillä tieksi, ja kävelyvauhti oli päätähuimaava. Rytmisiä hokemia askelten tahdissa ja korkeuskäyriä ylemmäs vähitellen.
Ennen Rautulampea pääsin Rautuojan yli melko sujuvasti. Sitten kapusin ylös ensin eteläpuolista kurua, ja pian käännyin jyrkkään nousuun länteen ylös paljakalle. Aurinko laski ja maisema oli avaraa. Pätkä tieksi kulunutta polkua ja sitten taas tunturikasvillisuuden sekaan kohti länttä ja Suomujoen latvoja.
Illan hämärtyessä pystytin teltan upeaan maisemaan ja kokkailin illallista. Nautin polttiaisten puutteesta. Katselin tähtitaivasta ja pikkuisen revontulia ja menin nukkumaan.
Maanantai
Aamulla kaikki oli taas märkää kasteen ja kosteuden tiivistymisen jäljiltä. Aamiaista, leirin purkua ja sitten ylös tunturille. Rinkasta ruuat olivat jo vähissä. Polku löytyi pian, kulunutta kivikkoa ja leveää uraa. Olin saavuttanut liikaa liikennöidyn alueen ja nyt oli kyse lähinnä autolle kävelystä.
Tallustelin Niilanpään lounaispuolitse ja Sivakkalaakson läpi. Tauoilla mutustelin rusinoita ja suklaata. Hattu katosi jonnekin. Liikaa vastaantulijoita. Ihan nättiä toki, mutta ei aiemman maiseman veroista.
Lopulta olin taas autolla, maksoin pysäköintimaksun hotellille ja starttasin kohti kotia. Mieli tuntui mukavan levolliselta. Reissu oli ollut hieno. Ja sää aivan hämmästyttävä. Mutta Aittajärvi on kyllä puiston paras lähtöpaikka, jos vain viitsii ajella pitkää ja hidasta soratietä.
muokattu viimeksi 24/3 2018
