Ukk-puisto VIII
Urho Kekkosen kansallispuisto Kiilopäältä syys-lokakuussa 2006
- mukana minä
Vaelluskartta: Sompio - Kiilopää 1:50 000 ja Sokosti - Suomujoki 1:50 000 - Genimap
Reitti
Matkakertomus
Kiilopää
Kiilopää
Rautuvankka
Rautulampi
Taimenlammen seutu
Porttikoski
Suomujoki
Suomujoki
Perjantai
Selvisin aamulla ajoissa liikkeelle, kun olin pakannut valmiiksi edellisenä päivänä. Rinkan paino jäi niukasti alle kahdenkymmenen kilon, eli olin oppinut pakkaamisesta jotain. Säätiedotus lupaili poutaa vielä seuraavallekin päivälle ja sitten räntää. Toivoin rännän vähän viivästyvän...
Ajoin Puolangan ja Ranuan kautta Rovaniemelle, tankkasin napapiirillä, ja jatkoin Sodankylään. Lounaan nautin Pizza-Paikka á la Riestossa. Sää oli puolipilvistä, mukavaa. Päivän pizzan voimistamana ajelin Kiilopään tunturikeskuksen parkkipaikalle. Maassa oli siellä täällä vähän lunta, ilma muutamassa lämpöasteessa. Päivänvaloa oli kerrankin reilusti jäljellä. Päivän ajosaldoksi tuli 606 km, mikä ei tuntunut pahalta.
Vaihdoin vaellusvaatteet päälle ja kiristin rinkan hihnat. Ovet lukkoon, rinkka selkään, ja askeleet loivaan ylämäkeen kohti tunturia. Kuljin Kiilopään pohjoispuolitse itää kohti. Maisema oli karua, tunturissa ruska oli jo enimmäkseen ohitse. Ilma oli hyvää hengittää. Kiilopään rinteiltä näkyi kauas. Lumi koristi tuntureiden huippuja.
Laskeuduin alaspäin Rautuvankanojaan aikanaan yhtyvää puronvartta seuraillen. Tunturikoivuista olivat lehdet karisseet, mutta varvikossa oli vielä väriä jäljellä. Kaarsin kaakkoon Rautuvankanojan latvoille. Kuru oli karu lehdettömänä. Mutta hiljainen, rauhallinen. Pouta piti, kengät olivat hyvät kävellä eikä rinkka painanut liikaa.
Vesi oli puroissa ja lammikoissa vähissä, osa jopa ihan kuivillaan. Muutama lammikko oli jäässä. Kuljin kurun läpi Rautulammen rantaan, ihailin maisemia ja jatkoin matkaa itään. Kävelin Rautuojaa seurailevaa polkua. Lumilämpäreet vähenivät vähitellen ja maaruska voimistui.
Metsän jo hämärtyessä löysin sopivan tasaisen paikan ja pystytin teltan polun viereen puron varteen. Kokkailin päivällistä, nautiskelin hiljaisuudesta ja menin pimeän tullen nukkumaan.
Lauantai
Nousin valon tulon myötä. Aamu oli kylmä, pilvipoutainen. Juomapullon vesi oli kuitenkin pysynyt sulana teltan sisällä. Makuupussi oli lämmin, mutta makuualustan eristyskyky olisi saanut olla parempi. Maasta oli välillä kylmä hohkannut yöunta katkoen.
Laitoin aamiasta, söin itseni lämpimäksi ja purin leirin. Yön kosteus oli jäätynyt ulkotelttaan ja kaariin kiinni. Paksu villapaita tuntui hyvältä päällä.
Jatkoin matkaa Lankojärveä kohden. Lankopäältä laskevan puron ylitettyäni poikkesin polulta ja kaarsin koilliseen. Helppokulkuista kaunista metsää, kuivanpuoleisia puroja, vielä vähän kultaisia heinikoita. Kiersin Karunaslaavun länsipuolelta, tallustelin pohjoiseen ja otin aina välillä kuvia kun näin jotain erityisen nättiä. Eli aika usein.
Laskeuduin kohti Taimenlampea rinteellä vähän kauempana purosta. Maaruska loisti vielä. Ylitin Taimenlammelta laskevan puron ja löysin polun. Kuljin sitä Suomujoelle.
Söin lounasta Porttikosken tupaa vastapäätä olevalla nuotiopaikalla. Jokivarsi oli todella kaunista. Ainoa rauhanhäiritsijä oli tuikean näköinen iso poro, joka onneksi meni menojaan. Minusta vähän pelottavia otuksia nuo, jotka eivät ihmistä karta. Joessa vesi oli matalalla, mutta koska halusin käydä Porttikoskella, en ryhtynyt kahlauspuuhiin. Kuljin polkua sillalle, ihailin koskea, ja jatkoin vastapuolta lounaaseen. Väistelin välillä poroja, viihtyivät näköjään laaksossa. Tuvan pihalla pidin tauon, autiota.
Kävelin joenvarsipolkua, ihailin välillä koskia ja välillä värejä. Toisia ihmisiä ei näkynyt. Kuvasin aina silloin tällöin. Yhdellä nuotiopaikalla pysähtyessäni huomasin, että kompassi puuttui. Päättelin, että se oli jäänyt maahan edellistä kuvaa ottaessa. Niinpä jätin rinkan odottamaan ja kiiruhdin kilometrin verran takaisinpäin. Ja siellä kompassi odotti. Askel oli kevyt ilman kantamuksia.
Hiekkamaat olivat kauniita ja helppokulkuisia. Lankojärven tuntumassa leveällä joella ui joutsenperhe. Pystytin teltan Lankojärven nuotiopaikalle. Etsiskelin puukasasta pienempiä ja kuivemmpia puita, vuolin kiehisiä ja sytytin nuotion. Kirves pitänee lisätä varustelistaan, puukolla ei paljon pöllejä pienitä...
Söin päivällisen ja koitin saada nuotion palamaan kunnolla. Puiden kuivuudella on iso merkitys. Pimeän tullessa pistin leirin yökuntoon ja jäin nuotiolle istuskelemaan. Tuijotin tulta ja kuuntelin metsän hiljaisuutta. Rauhallista, kosketusta ihmiskunnan historian hämäriin. Lopulta levitin hiilloksen hiipumaan ja menin nukkumaan.
Sunnuntai
Yö oli ollut vähän vähemmän kylmä kuin edellinen. Mutta aika kovaksi oli vanha makuualusta muuttunut... Päivän valjettua hämmästyin, kun aurinko pilkisteli pilvien raoista. Räntäsade taisi tosiaan viivästyä. Joutsenet puolisukeltelivat ruokaa sulassa.
Reilun aamaisen ja leirin purkamisen jälkeen lähdin tallustelemaan etelää ja lounasta kohti. Kuustanlammien pohjoispuolella oli monenlaista kivikkoa ja pientä rotkojärveä. Palovanganjoen suussa oli aikamoinen koski ja tarpeellinen silta. Uuden sillan ainekset lojuivat maassa.
Vähitellen kaarsin lähteen Kotaköngästä kohti. Lisää koskimaisemia, ja siltaa pitkin Suomujoen ylitse. Koskenseutu tarjosi miellyttävän taukopaikan ja jopa vihreää heinikkoa. Aurinko paisteli aina välillä, ja taivas kertoi, ettei sadetta ollut ihan heti tulossa.
Ylitin Hikiojan ja jätin polun. Kävelin mäntykangasta länteen Sihtiojaa kohti. Mukavaa rauhallisesti kumpuilevaa maastoa, kuin hyvinhoidettua puistoa. Varpukasvillisuutta, rauhassa kasvaneita mäntyjä, keloja... Jokunen lintu piipitti välillä, muuten hiljaista. Levollista.
Sihtiojan varresta löysin mukavan lounaspaikan. Aurinko paistoi, ja villapaita päällä tuli ihan loppukesäinen olo. Välillä tuuli osui paikalle, eikä se kyllä edes yrittänyt esittää lämmintä. Ruoka oli makoisaa.
Sopivasti levättyäni kuljin Sihtiojan vartta ylöspäin. Vähitellen ruska väheni ja lumilämpäreet yleistyivät. Pitkäselän lounaispuolella kaarsin Sihtikuruun etelää kohti. Kapea kivikkoinen kuru oli näkemisen arvoinen. Vielä hienompi se olisi varmaan lehtevään aikaan.
Kuljin kurun pohjalla melkein sen päähän asti, koukkaisin viimeisen reunuksen yli Suomujoen latvalaakson puolelle ja käännyin luodetta kohti. Tunturikoivikko oli paikoin melko tiheää. Lehdettömänä vähän aavemaista, mutta nättiä.
Pidin kulkukorkeuden melko lailla vakiona, talsin ja väsyin. Sitten istuin taukoa ja tuuletin jalkoja. Vähitellen tauko tepsi ja jatkon matkaani yhä lähemmäksi jokea. Toiselle puolelle menin Kopsuspäiden itäpuolella. Vähissä oli vesi täälläkin.
Edelleen luodetta kohti. Otin kuvia ilta-auringon valosta. Teräväkivenpään suunnasta tulevan puronhaaran yli isompaan koivikkoon. Suomunlatvan laavun kohdalla muistelin menneitä, ja totesin sen tosiaan olevan etelämpänä kuin mitä karttaan oli merkitty.
Päivää oli vielä jäljellä, joten jatkoin puronvartta ylöspäin. Kivikon takaa Tappeluvankan lounaispuolelta löytyivät viimeiset männyt. Ja yhden männyn alta myös kelvollinen telttapaikka. Raututunturien merkitty polku jäi sopivasti silmänkantaman ulkopuolelle. Teltta pystyyn, päivällistä, iltapuuhia ja lopulta nukkumaan. Pilvisyys kasvoi etelän suunnalla ja kieli sään muuttumisesta.
Maanantai
Aamuyöllä telttakangas ripisi tutun ropinan sijaan. Aamun viimein koittaessa totesin sateen tulevan edelleen lumena. Puistelin enimpiä pois minimaalisen absidini kohdalta, puin reilusti päälle ja ryhdyin aamiaisen valmistukseen. Puuro, soppa ja tee lämmittivät mukavasti. Maisema oli harmaata ja valkoista sekoitettuna.
Lopulta pakkasin rinkan enimmäkseen teltassa, purin teltan ja puistelin sen lumesta ja pistin rinkkaan paikalleen. Enimmät lämpimät vaatteet jätin päälle. Lumisade oli sentään hillittyä. Kuljin merkitylle polulle ja sitä länteen. Polku näkyi välillä hyvin ja välillä ei, mutta talvea varten suunnitellut reittimerkit toki koko ajan. Tässä kelissä tajusi varustautumisen merkityksen.
Tönnään jälkeen luodetta kohti. Mönkijänura oli leveä ja kivikkoinen. Millaiseltahan täällä oli näyttänyt ennen mönkijöiden keksintää? Tuuli puhalsi selän takaa. Poroerotuksen jälkeen näin muutaman vastaantulijan - heille taisi olla tulossa ihan erilainen vaellus kuin minulle.
Sivakkalaakoson läpi Kiilopään tunturikeskusta kohti. Kasvillisuus eneni, tuuli puhalsi ja lumisade jatkui. Tauot pidin lyhyinä, ettei tullut kylmä.
Lopulta tuttu parkkipaikka, tuttu auto. Rinkka peräkonttiin, sivistyneemmät vaatteet päälle, ja sitten lumen harjausta autosta. Asfaltti oli sulaa ja märkää, mikä sopi kesärenkaille hyvin. Viimeiset suklaapalat suuhun. Tummaa, tottakai.
Pian lumisade muuttui sumun ja vesisateen sekoitukseksi, jota riitti koko päiväksi. Ajelin Sodankylään lounaalle. Pizza-Paikka tarjoili päivän pannupizzan, joka maistui. Sitten tuttua reittiä: Rovaniemi, Ranua, Paltamo... Lopulta kotona. Koti oli lämmin, mukava ja ihana.
muokattu viimeksi 24/3 2018
