kimpale - since 1995



Kimpale > vaellus > Vaellusruuat

Vaellusruuat

Makoisimpia asioita vaelluksella ovat vaellusruuat. Lämpimiä ruokia voisi olla kolme: aamiainen, lounas ja päivällinen. Välipala ja iltapala täydentävät niitä. Kunnon aamiainen käynnistää päivän. Reilun kävelyn jälkeen maistuu lounas, joka saa olla aterioista tukevin. Päivällisen aika on uudessa leiripaikassa päivän kävelyn päätteeksi.

Toimivia ruoka-aineksia ovat esimerkiksi

Ruokamäärän arviointi on luku sinänsä. Riittävä kokemus valaisee omat mieltymykset. Ruoka ei saa loppua kesken, mutta toisaalta turha sitä on kovin paljon takaisinkaan viedä.

Leipää saattaa mennä kahdeksan palaa per päivä. Pieni emmentalpala ja meetwurstipakkaus saattavat riittää neljälle päivälle. Säilykepurkki tai pussikeitto lisukkeineen riittää tavallisesti kahdelle syöjälle. Puurohiutaleita ja makaroneja on yleensä mukana liikaa...

Ruokatarvikelista

Tavalliselle neljän päivän ja kolmen yön reissulle voisi ottaa yhdelle vaeltajalle:

Kannattaa sitten olla jättämättä makkaraa ja juustoa jääkaappiin lähtöaamuna. Se nimittäin harmittaa...

Tavallisen vaelluspäivän ruokalista voisi olla vaikka tällainen:

Aamiainen

Lounas

Välipala

Päivällinen

Iltapala

Tauoilla sopivasti rusinoita ja suklaata. Ja aina vettä...

Ruokalaji-ideoita

Kuivaruokaa

Säilykeruokaa

yhdelle:

kahdelle:

Jos halutaan kantaa mukana säilykkeitä, lounaalla voisi olla niitä ja päivällisellä pussikeittoja tai vastaavia. Jos taas ei haluta kantaa säilykkeitä, lounaalla voisi olla pastapusseja, pussikeittoja makaronien kera tai vaellusmuonaa. Silloin päivällisellä olisi pussikeittoja tai lämpimiä kuppeja makaronien kera. Ja aina myös voileipää. Jälkiruuaksi teetä ja korppuja tai keksejä.

muokattu viimeksi 12/2 2012