Ukk-puisto III
Urho Kekkosen kansallispuisto Aittajärveltä lokakuussa 2000
- mukana minä
Vaelluskartta: Koilliskaira 1:100 000 - Karttakeskus
Reitti
Matkakertomus
Ensimmäisenä päivänä
yllättävän vaellusmahdollisuuden ilmaannuttua pakkasin kiireesti ja ajoin autolla Saariselälle. Totesin jälleen, että Lappiin on pitkä matka. Pimeässä syysillassa saavutin viimein Kuutuan metsäautotien risteyksen, joka on kymmenisen kilometriä Ivalon eteläpuolella. Siitä eteenpäin kaikki olikin ennennäkemätöntä ja opastuksetonta, eli pelkillä auton valoilla tarkasteltuna varsin hämärää. Aikani harhailtuani ja melkein luovutettuani päädyin kuitenkin Aittajärven pysäköintipaikalle. Ilman lisäkiemuroitakin sinne olisi kertynyt päätieltä matkaa kolmisenkymmentä kilometriä. Koko päivän ajosaldo oli 1100 km, joten ryömin keskiyön kunniaksi takapenkille nukkumaan.
Toisena päivänä
aamun valjettua tarkastelin rauhallista ympäristöäni iloisin ja tyytyväisin mielin pilvisessä säässä. Kuljin rantaan ja kahlasin Suomujoen yli jonkun ystävällisesti penkalle jättämillä risoilla saappailla. Veden virtaus saappaassa oli kuitenkin pienempi kuin joessa. Nousin rinnettä Maantiekurunjärven sivuitse ja seurasin Maantiekurunojan itäpuolista polkua poroaidan portille asti. Portin jälkeen käännyin Vetämäkuruun. Vaikka lehdet olivat puista jo pudonneet, hohti maaruska satumaisen kauniina. Kuljeskelin Kuotmurttipäiden rinteitä kohti Kaarnepään ja Aitovaaran välistä solaa ja sieltä alas Sorvusojalle. Sieltä kävelin jokivartta seuraten Ukselmapään suuntaan. Pystytin teltan joen rannalle Hattupään luoteispuolelle ja kävin iltalenkillä jonkin matkaa yläjuoksun puolella.
Kolmantena päivänä
aamu oli erittäin kostea mutta sateeton. Kävelin osittain edellisiltaisia jälkiäni pitkin yläjuoksuun päin ja käännyin Ruopimapäiden ja Sollanpään väliseen kuruun. Rinne oli loistokkaan kaunis - lehdettömät koivut punaisena ja keltaisena loistavaa aluskasvillisuutta vasten. Paljakalla tuuli koleasti ja laskeuduin mielelläni alas metsän suojaan puroa seuraillen. Rinne johti Muorravaarakanjokea kohti, ja aikanaan joen lähettyviltä löytyi välillä katoileva polkukin. Seurasin jokea pohjoiseen nauttien pikkujärvien ja soiden sanattomasta rauhasta. Ruokatauolla Sorvusojan suulla tein tulen nuotiopaikalle. Sitten kuljin välillä joenvartta seuraten ja välillä soita ja mutkia kierrellen Kuotmuttiojalle, jonka ylitys kiikkuvia riukuja pitkin oli elämys. Hämärä alkoi painaa päälle, joten kävelin ripeästi länteen kohti Suomujokea ja lähintä nuotiopaikkaa, jonne leiriydyin sekalaiseen maastoon.
Neljäntenä päivänä
jatkoin rantamaisemaa länteen ja löysin useammankin erittäin hyvän leiripaikan hiekkaharjumaisemassa. Tutulla kahlauspaikalla odottivat tutut saappaanraadot, ja vastarannalle kahlattuani näin ensimmäiset ihmiset kolmeen päivään. Autoon ja kohti etelää. Totesin rentoutuneena lokakuisen sään suosineen kohtuullisesti.
muokattu viimeksi 24/3 2018
