Treriksröset
Treriksröset Kilpisjärveltä elokuussa 2009
- mukana minä
Vaelluskartat: Käsivarsi 1:100 000 - Karttakeskus ja Fjällkartan Treriksröset BD1 1:100 000 - Lantmäteriet
Reitti
Kilpisjärvi - Mallan luonnopuisto - Treriksröset
Treriksröset - Gåldahaugen - Valjitin itäpuoli
Valjitin itäpuoli - Pälkesvare - Treriksröset - Mallan luonnonpuisto - Kilpisjärvi
Matkakertomus
Torstai
Edellisenä iltana olin ajanut Tornionjokivarteen autoon yöksi. Toisella yrityksellä olin löytänyt rauhallisen levähdyspaikan, johon ei tullut koko yötä käynnissä pidettävää rekkaa viereen pörisemään. Aamulla sitten ajelin loppumatkan Kilpisjärvelle edelleen reittivaihtoehtoja arpoen.
Alkuperäinen ykkössuunnitelma oli lähteä Norjan puolelta Didnujåkan varresta kävelemään kohti Loassohyttania ja Pihtšosköngästä. Siinä kuitenkin epäilytti auton jättäminen Norjan puolelle tien varteen, reitin vaativuus, luvatut epämääräiset säät ja yleinen flunssaisuus, joka ei ollut vieläkään hellittänyt. Ajelin kuitenkin Didnujåkkan varteen maisemia katselemaan. Kaunista ja jylhää oli, ja levike juuri niin epämääräinen kuin olin pelännytkin. Aikani valokuvattuani päätin olla käyttämättä sitä reittivaihtoehtoa tällä kertaa.
Ajoin takaisin Suomen puolelle. Mallan luonnonpuiston pysäköintialue näytti huomattavasti vakuuttavammalta. Niinpä päädyin toteuttamaan vaihtoehtoista suunnitelmaa. Viimeistelin rinkan pakkauksen, sanoin autolle näkemiin, ja lähdin tallustamaan luonnonpuiston rajalle vievää polkua.
Siilasjärvestä laskevan joen ylitin siltaa pitkin. Reitti oli hyvin selkeä: luonnopuiston läpi kulkee yksi sallittu polku, ja sitä pitkin oli kuljettava. Kapusin ylös Pikku-Mallan rinteitä kauniisiin maisemiin. Pikku-Mallan ja Iso-Mallan välisten lampien rannalla nautin hitaan lounaan. Kävelijöitä polulla kulki silloin tällöin. Useimmilla oli pienemmät kantamukset kuin minulla - päiväretkeläisiä siis.
Polku oli välillä sujuvaa kulkea, välillä kivikkoista. Flunssainen olo sai jalat painamaan tavallista helpommin. Kitsiputouksella pidin reilun tauon, valokuvasin ja ihailin seudun jylhyyttä. Putouksen kivikoiden jälkeen kulku oli helpompaa. Iso-Mallan etelärinne tuntui jatkuvan ja jatkuvan.
Viimein polku lähti laskeutumaan alas koivikkoon, joka muuttui välillä aikamoiseksi pusikoksi. Valtakunnan rajakin löytyi, ja lopulta alhaalla Kolmen valtakunnan rajapyykkiä ympäröivät kosteikot.
Kuohkimajärven tuvalla oli porukkaa, en mennyt sinne. Löysin rauhallisen telttapaikan Norjan puolelta Gåldajaurin rannalta pikkuniemestä. Teltan ovelta oli näköala järven yli Norjan Mallan rinteiden suuntaan. Ruotsin puolen polulta, rajapyykiltä ja tuvalta kuului välillä toisten retkeläisten ääniä.
Perjantai
Aamulla aamiaista. Sää oli kostean sumuinen, mutta ei kuitenkaan satanut. Paikallinen väki ajeli mönkijöillään rantauraa Ruotsin reunalla. Leiri kasaan ja matkaan. Kömmin raja-aitojen porttiviritysten yli Suomen kautta Ruotsin puolelle, ja lähdin seuraamaan Kalottireittiä lounaaseen vehreiden niittyjen halki.
Kuljin merkittyä reittiä ylös Pälkesvaren sivusta laskevan puron ylittävälle sillalle asti. Sitten käännyin länteen Valjitia kohti. Maisema oli karu. Pilvet nousivat vähitellen vähän ylemmäksi ja upea tunturimaisema paljastui. Ihmisiäkin näkyi enää vain kaukaa: joku ajeli järvellä veneellä ja toinen mönkijällä rannalla.
Kuljin rauhalliseen tahtiin. Aurinkokin pilkisteli. Tänään kävelisin reilusti vähemmän kuin eilen. Valjitin itäpuolelta löysin kumpareelta ensimmäisten koivujen välistä ihastuttavan telttapaikan. Lähellä virtasi puro, ja maisema oli mitä parhain: pohjoisessa Gåldabaktin kallioseinämät ja lännessä valikoima norjalaisia suurtuntureita. Markusfjellet riisuutui hitaasti pilvestään. Poroja näkyi muutama.
Makoisan lounaan, leirin pystytyksen ja reilun lepotauon jälkeen lähdin vähin kantamuksin kävelyretkelle naapurimaahan. Poukkoilin länteen ylös Valjitin huipun eteläpuolitse. Kaarsin luoteeseen, ylitin rajan ja Gappohyttalta Galdahyttalle menevän polun. Kiipesin Gåldahaugenin huipulle mietiskelemään, ihailemaan maisemia ja valokuvaamaan. Vietin siellä rauhallisen tovin.
Päivälliselle palasin takaisin telttapaikalle. Ruoka maistui, ja ilta oli kaunis. Pari paikallista asukasta ajeli mönkijöillään etelässä kohoavalle rinnehuipulle, pysähtyivät sinne ja huusivat merkillisiä huutosarjoja. Ajoivat sitten Valjitille ja toistivat saman. Koirat poukkoilivat sinne tänne lähimaastossa. Heidän poistuttuaan oli sentään rauhallista. Mutta ei tämä näköjään mitään erämaata ollut.
Lauantai
Aamu oli kaunis, mutta sadetta lupaileva. Pakkasin leirin rinkkaan syötyäni. Aamun valon luomat värit olivat vahvoja. Muutaman isomman linnunkin näin. Kuljeskelin rinteitä itäkaakkoon, arvoin reittisuunnitelmia ja niistin nuhaa vähemmäksi.
Pilvet olivat matalalla, aurinko pilkisteli vähenevästi. Haukka liiteli taivaalla ja niittyvillat heiluttivat hiustupsujaan tuulessa. Kivikot, niityt ja varvikot vaihtelivat.
Kalottireitin ylityksen jälkeen nousin Pälkesvaren eteläpuoliseen satulaan. Kohtasin Koltaluoktaan laskeutuvan polun, ja aloin kulkea sitä itään. Puron varressa ennen puurajaa pidin kosteahkon lounastauon. Kilpisjärven kanssa katselimme toisiamme.
Sitten rinnettä alas puuston ja sateen sekaan. Käännyin pohjoiseen ja oikaisin pusikkoisen tunturikoivikon läpi Treriksrösetin ja Koltaluoktan välisen polun tuntumaan. Löysin aikanaan poroaidasta ylityskohdan ja kuljin polkua luoteeseen Treriksrösetille. Kuohkimajärven tuvalla oli taas väkeä, joten en jäänyt sinne.
Vanhaa rajapyykkiä kuvattuani päätin jatkaa matkaani eteenpäin. Tihkusade ei houkutellut pysähtymään. Niinpä tallustin Mallan luonnonpuiston halki tuttua polkua pitkin. Päivän kävelymatkasta tuli ylipitkä. Sää ei oikein ollut suosinut ja reittivalintoja oli vaivannut suunnittelun ja mielikuvituksen puute. Joskus sitä kantaa levottomuuttaan mukanaan sinne minne meneekin.
Pidin välillä pieniä taukoja. Pikku-Mallan läheisyydessä ihailin haljennutta lohkaretta. Muuten annoin jalkojen tallata polkua luonnonpuiston reunalle asti.
Parkkipaikalle päästyäni sade alkoi yltyä. Söin päivällistä auton peräluukun tarjoamassa suojassa illan hämärtyessä. Pienen iltalenkin jälkeen pakkasin tavarani autoon. Yösija oli rauhallinen. Sunnuntaina katselin vielä kilpisjärveläisiä maisemia epävakaisessa säässä ennen pitkää ajoa etelään.
Päivän verran aiottua lyhyemmäksi jäi reissu. Etsimääni erämaan rauhaa löysin vain paikoitellen. Pitkä alku- ja lopputaival kulkurajoitetun luonnonpuiston läpi ei ollut toimivaa, ja flunssaisuus vei voimia. Liian vähän avaruutta, tai sitten olisi vain pitänyt kävellä kauemmaksi. Siellä olisi varmaan ihmisiäkin ollut vähemmän. Sitten joskus seuraavalla kerralla pitää panostaa reittisuunnitteluun enemmän. Että voisi kokea olevansa rauhassa perillä kävellessään, eikä tulisi kiire pois.
muokattu viimeksi 19/8 2011
